Maria Modrakowska

Maria Modrakowska (10. joulukuuta 1896 Lviv – 16. lokakuuta 1965 Wrocław) oli puolalainen lyyrinen sopraano.[1][2] Hän teki myös sävellys-, kirjoitus- ja käännöstyötä.[1]
Modrakowska valmistui Lvivin konservatoriosta Helena Ottawowan pianoluokalta ja jatkoi pianonsoiton opintoja Henryk Melcer-Szczawińskin johdolla Varsovassa. Samanaikaisesti hän opiskeli laulua kolmen vuoden ajan Helena Zboińskan johdolla. Lisäksi hän opiskeli farmakologiaa Varsovan yliopistossa. Modrakowska esiintyi vuosina 1927–1931 Vanhan musiikin seuran konserteissa Varsovassa ja Vilnassa. Hän oli Pariisin Nuorten puolalaisten muusikoiden liiton yksi aktiivisimmista jäsenistä ja tutustui sen toiminnan kautta Pariisin musiikkipiireihin vuonna 1931. Modrakowska sai musiikin historian opetusta Nadia Boulangerilta. Laulun taidetta ja tulkintaa hän opiskeli Claire Croizan johdolla. Hän pääsi itse opettamaan École normale de musique de Parisiin ja konsertoi aktiivisesti laulajana.[1] Modrakowskan ohjelmistoon kuului teoksia muiden muassa Claude Debussylta, Francis Poulencilta ja Zygmunt Mycielskiltä.[2]
Modrakowska asui toisen maailmansodan jälkeen Puolassa ja työskenteli opettajana. Hän oli säveltäjä Zygmunt Mycielskin ystävä ja kirjeenvaihtokumppani.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Modrakowska Maria Polish Women Composers, viitattu 16.4.2025 (englanniksi)
- ↑ a b c Maria Modrakowska Polskie Centrum Informacji Muzycznej, viitattu 16.4.2025 (englanniksi)