Siirry sisältöön

Samuel Charters

Wikipediasta

Samuel Barclay Charters (1. elokuuta 1929 Pittsburgh, Pennsylvania18. maaliskuuta 2015 Arsta, Ruotsi[1]) oli yhdysvaltalainen musiikkitieteilijä, levytuottaja ja kirjailija.[2]

Chartersin vuonna 1959 ilmestynyt teos The Country Blues oli ensimmäinen kirjana julkaistu tutkimus country blues -genrestä. Kirjan ilmestymisen jälkeen hän työskenteli musiikkituottajana Prestige- ja Vanguard-levy-yhtiöille. Hän tuotti myös Buddy Guyn, Junior Wellsin ja Country Joe and the Fishin albumeja. The Country Blues -kirjaa seurasivat sitä laajemmat teokset The Bluesmen (1967) ja Sweet as the Showers of Rain (1977). Niistä jälkimmäinen oli kirjoitettu Ruotsissa, jonne Charters oli muuttanut Yhdysvaltain Vietnam-politiikan vaikuttamana yhdessä Ann-vaimonsa kanssa.[2] Vuonna 1974 hän oli jo julkaissut Länsi-Afrikassa äänittämänsä kokoelman musiikkia nimellä African Journey – A Search for the Roots of the Blues ja sen ohessa johdatuksen kyseiseen tuplavinyylilevyyn[3].

Charters on kääntänyt englanniksi valikoiman Edith Södergranin runoja kokoelmaksi We Women (Oyez 1977).[4] ja Bo Carpelanin runoja kokoelman Gården = The courtyard (Swedish Books, 1982).[5]

Samuel ja Ann Charters luovuttivat vuonna 2000 suuren äänilevyjä, valokuvia ja papereita sisältävän arkistonsa Connecticutin yliopistolle, jossa Ann oli opettanut.[2]

  1. Smithsonian Folkways Remembers Samuel B. Charters (1929-2015) (Tribute) Smithsonian Folkways. 19.3.2015. Smithsonian Insititution. Viitattu 5.11.2025. (englanniksi)
  2. a b c Russell, Tony: Samuel Charters obituary Theguardian.com. 26.3.2015. Viitattu 21.8.2024 (englanniksi).
  3. African Journey – A Search for the Roots of the Blues – An Introduction and Notes to the Songs by Samuel Charters. (Johdatus levyn sisältöön) London, England: Kicking Mule Record Co. Sonet Racords Ltd., 1974. s. 2. (englanniksi)
  4. We Women, Finna.fi, viitattu 21.8.2024
  5. Gården = The courtyard, Finna.fi, viitattu 21.8.2024