Waymo

| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Waymo (ennen lokakuuta 2016 Google driverless car) on Googlen projekti, jolla se kehittää itseohjautuvaa autoa. Hanketta johtaa Googlen insinööri Sebastian Thrun, joka on Google Street Viewin keksijöitä ja Stanfordin yliopiston tekoälylaboratorion johtaja. Thrunin ryhmä Stanfordissa kehitti vuonna 2005 robottiajoneuvo Stanleyn, joka voitti DARPA Grand Challengen ja kahden miljoonan dollarin palkinnon Yhdysvaltain puolustusministeriöltä. Järjestelmää kehittävä ryhmä koostuu 15:stä Googlen insinööristä.[2][3]
Waymon robottiautot ovat Chrysler Pacifica -merkkisiä tila-autoja.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Google aloitti robottiautojen testaamisen vuonna 2010. Itseohjautuvilla autoilla pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta, vähentämään liikenteen päästöjä ja säästämään ihmisten aikaa.[5]
Google kertoi elokuussa 2012, että autot ovat kulkeneet lähes puoli miljoonaa kilometriä ilman kolaria. Ne ovat ajaneet Nevadassa ja Googlen testiradalla.[6]
Nevadan ajoneuvoviraston johtaja Bruce Breslow arveli tuolloin, että autot tulevat markkinoille vuosien 2015–2017 aikana.[7]
Google kehitti alussa autoja yhteistyössä autonvalmistajien kanssa, mutta toukokuussa 2014 yritys kertoi aikovansa ottaa autojen kehittämisen kokonaan itselleen. Google oli päättänyt panostaa lisää autojensa kehittämiseen. Hakukonejätti alkoi rakennuttaa pika-aikataululla parisen sataa pientä sähköautoa, jotka toimivat automaattiohjauksella. Maksiminopeus oli rajoitettu 25 mailiin tunnissa.[8][9]
Teknologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Autoihin on lisätty videokamerat ja tutkat. Autot käyttävät apunaan Google Street View -kuvia.[5] Autojen katoille on asennettu laseretäisyysmittari, joka tuottaa yksityiskohtaisen 3D-kartan ympäristöstä.[10]
Googlen robottiautoissa on noin 150 000 Yhdysvaltain dollarin arvosta laitteita vuoden 2012 hinnoin, mukaan lukien noin 70 000 dollarin lidar (light radar) järjestelmä.[11] Etäisyyden mittaava katolle kiinnitetty 64-säteinen laser on Velodyne. Laser mahdollistaa sen, että ajoneuvo luo yksityiskohtaisen kolmiulotteisen kartan ympäristöstään. Sitten auton ohjelmisto yhdistää kartan korkearesoluutioisiin karttoihin maailmasta ja tuottaa erilaisia datamallien tyyppejä, joiden avulla se voi ajaa itsenäisesti.[12]
Onnettomuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmisen ohjaama "Google driverless car" oli elokuussa 2011 törmäyksessä lähellä Googlen pääkonttoria Mountain View’ssä Kaliforniassa. Googlen mukaan autoa ohjasi onnettomuushetkellä manuaalisesti ihminen.[13] Aiemmassa onnettomuudessa 2010 toinen ajoneuvo ajoi Googlen auton perään, kun se oli pysähtyneenä liikennevaloissa.[14] Googlen mukaan molemmat onnettomuudet ovat olleet muita autoja ohjanneiden ihmiskuljettajien syytä.lähde?
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Test Driven Google Car youtube.com. 30.4.2011. Viitattu 19.11.2012.
- ↑ Google Cars Drive Themselves, in Traffic nytimes.com. Viitattu 8.8.2012. (englanniksi)
- ↑ What we’re driving at googleblog.blogspot.com. Viitattu 8.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Intel is working with Waymo to build fully self-driving cars, theverge.com18.9.2017 (englanniksi)
- ↑ a b Googlen autot ajavat itsekseen yle.fi. Viitattu 8.8.2012.
- ↑ Googlen tietokoneohjatut autot kulkeneet liki puoli miljoonaa kilometriä kolaroimatta mikropc.net. Arkistoitu 11.8.2012. Viitattu 8.8.2012.
- ↑ Google's self-driving cars set to hit the roads of Nevada dailymail.co.uk. Viitattu 8.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Google rakentaa itseohjautuvia robottiautoja. Helsingin Sanomat (Arkistoitu – Internet Archive) Julkaistu: 28.5.2014
- ↑ Just press go: designing a self-driving vehicle. Official Google Blog 27.5.2014
- ↑ Näin toimii Googlen itseohjautuva auto tekniikkatalous.fi. Arkistoitu 8.2.2012. Viitattu 8.8.2012.
- ↑ Alisa Priddle: Google discloses costs of its driverless car tests. USA Today, 14.6.2012. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ How Google's Self-Driving Car Works - IEEE Spectrum Spectrum.ieee.org. Viitattu February 26, 2013.
- ↑ Human Driver Crashes Google's Self Driving Car businessinsider.com. Aug 5, 2011. Viitattu 4.5.2013.
- ↑ JOHN MARKOFF: Google Cars Drive Themselves, in Traffic. The New York Times, Oct 9, 2010. Artikkelin verkkoversio. Viitattu August 12, 2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Waymo Wikimedia Commonsissa